MIKSI LÄHTEÄ TANSSIKURSSEILLE?

PEHMEÄ LASKU TANSSILAVOILLE TANSSIKURSSIEN KAUTTA

Suomalainen tanssilavakulttuuri on ainutlaatuinen ja sitä kannattaa todellakin vaalia ja yllä pitää —on upeita tanssilavoja, seurojen taloja, nuorisoseurantaloja ja muita kyläyhteisön tiloja, joissa järjestetään unohtumattomia  tansseja. Tanssien järjestäjät tekevät täydellä sydämellä tätä tärkeää työtä satsaten monipuoliseen tanssimusiikkitarjontaan ja luomalla viihtyisät puitteet tanssipaikoille. Eikä sovi unohtaa sitä, kuinka tärkeässä roolissa illan viihtyvyyden kannalta on iloinen, kohtelias ja huomaavainen henkilökunta.

Oiva tapa lähteä tähän tanssin ihanaan maailmaan on TANSSIKURSSIT.

MIKSI  LÄHTEÄ  TANSSIKURSSEILLE?

 Laadukasta, innostavaa, monipuolista tanssinopetusta on tarjolla tänä päivänä todella runsaasti ja jokainen löytää varmasti kurssitarjonnasta itselleen sopivan  tavan hankkia tanssitaitoa. Riippuen oman paikkakunnan tarjonnasta, kurssivalikoimasta voi valita joko pidempi kestoisen kurssin, tiiviskurssin tai paikkakunnalla on kenties tanssikoulu tai –seura, jonka tunneille voi osallistua silloin kun itselle sopii.

 Kursseille voi tulla opettelemaan alkeita tai vahvistamaan sosiaaliseen paritanssiin liittyviä perustaitoja: tanssilajien perusteita ja - kuvioita, parin kanssa tanssimista ja musiikintulkintaa. Kursseilla käydään myös läpi tanssilavoilla käyttäytymistä, joten kynnys lähteä lavalle tanssimaan madaltuu tanssikursseja käymällä.  Ammattitaitoisen tanssinopettajan kursseilla taitojen opettelu on ujutettu tuntien sisälle niin, että kursseilla on kivaa, hauskaa ja mukavaa. Tanssi on siitä ihana harrastus, että siinä ei ole koskaan valmis, aina tulee uutta opittavaa ja oman tanssin kehittämistä.Jokaisella on mahdollisuus kehittää tanssitaitoaan tanssikurssien kautta, löytää tanssinilo ja -riemu kursseilla ja sitä kautta lähteä rohkeasti ottamaan ensimmäisiä tanssiaskeleita tanssipaikoilla.

 MINÄKÖ  TANSSILAVOILLE?

 Miksikäs ei. Tule vain rohkeasti tanssipaikoille tanssahtelemaan ja nauttimaan musiikin rytmiin liikkumisesta ja ihanista tanssikärpäsen puremista tanssijoista. Älä aseta liian korkeaa rimaa tanssillesi.

 Jokainen tanssin harrastaja on jossain vaiheessa ottanut tanssin ensi askeleita ja kehittänyt tanssitaitoaan "laittamalla itsensä likoon" eli uskaltamisen, tekemisen ja tanssin kautta saat varmuutta ja huomaat pian selviäväsi hienosti tanssi-iltaan liittyvistä asioista. Luultavasti sosiaalinen elemäsikin vilkastuu ja löydät uusia samanhenkisiä ystäviä — kenties jopa elämänkumppanin.

 Musiikki on tärkeässä roolissa tanssipaikoilla. Hyvä tanssiorkesteri luo iltaan omanlaisensa fiiliksen ja tuo tanssiniloa. "Musiikki vie", hyvä musiikki tempaa mukaansa ja tekee tanssista hurmaavan ihanan elämyksen ja tuo mukanaan onnistumisen riemua. Voit tulla tanssipaikoille myös kuuntelemaan musiikkia, tanssiminen ei ole siellä velvollisuus — tosin voi olla vaikea pidätellä tanssivarpaita paikallaan hyvän musiikin soidessa.

 Ainutlaatuinen suomalainen tanssilavakulttuuri ei pysy pystyssä pelkästään aktiiviharrastajien tai taitavien tanssimuusikoiden varassa. Tarvitaan uusia tanssinharrastajia ja myös nuorempaa väkeä. Tanssien järjestäjät ympäri Suomea toivovat ja odottavat uusia innokkaita tanssin harrastajia tanssipaikoille.  Toimi nyt, kun on vielä tanssijoita ja tanssipaikkoja!